Sivut

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Koira kokeilee






    Blogihiljainen helmikuu takana, kirjoittajalla on ollut varsin vauhdikas alkuvuosi! Mutta nytpä ehdin istahtaa koneen äärelle ja bloggaamaan.

    Otsikostakin voinee päätellä, että Necan kanssa on ryhdytty kokeilemaan kaikenlaisia pieniä elämänmuutoksia. On hankittu valjaat lenkkeilyä helpottamaan ja koiran kaulaa säästämään, opeteltu koirien ohittamista nätisti namien ja seuraa-liikkeen avulla, on muutettu ruokavaliota ja vallattu läheisiä metsäpolkuja useampana päivänä viikossa. Itsellä on mennyt elämä parempaan suuntaan ja totesin, että nyt pistetään koirankin maailma kuntoon kertarysäyksellä. Tulokset näkyvät jo, Neca on iloisempi ja uskokaa tai älkää; tämä kauhean herkkä stressaaja vaikuttaa välillä jopa vähän rennommalta. Hienosti sujuu siis! Tässä postauksessa muutamia kuvia yhdeltä metsälenkiltä, sekä loppuun vielä hieman ruokapuheita.
    Näihin kuviin on muuten testailtu uutta kuvanmuokkausohjelmaa. Ja varoitettakoon myös, että viimeisenä esiintyvä kuva muussaamista odottavasta jauheliha-annoksesta voi olla traumaattinen, ellei ole tottunut katselemaan raakaa lihaa :D



Yksi ainoa poseerauskuva. Lopuissa koira katseleekin sitten ihan muualle. 

Kallioinen ja kivikkoinen polku lammen rannassa. 

Laavulla päin on joku. 

Neca esittelee valjaitaan. 

Laskeudutaan vuorilta alas.


    Niin, se ruoka. Päätin kokeilla kaupan muonille nirsoilleen Necan kanssa kotiruokintaa. Selvitin, miten paljon suunnilleen koira tarvitsee ateriaansa lihaa (ja/tai muuta eläinkunnan tuotetta), kasveja ja erilaisia lisukkeita - ja millaiset tuotteet soveltuvat koiran ruokintaan parhaiten. Sitten vaan aineksia kasaamaan ja kivaksi mössöksi survomaan. Barffauksesta ei siis ole kyse, se menee jo niin rakettitieteeksi.
    Hyvinpä tuo näkyy voivan, muutamia viikkoja olen sitä tällä menetelmällä ruokkinut. Otus syö hyvällä ruokahalulla eikä sitä joudu enää suostuttelemaan kuppinsa ääreen. Olenkin vitsaillut, että Neca on tässä maailmassa varmaan ainoa olento, jolle osaan tehdä kelvollista ruokaa!



Jauhelihaa, salaattia, kurkkua ja tattaria sisältää tämä ateria. Lisäksi mukana on vähän 
rypsiöljyä sekä vettä. Tätä monipuolisempaakin kyllä tarjoillaan, voihan tuonne heitellä kalaa ja 
jotain erimoista lihaakin vielä esimerkiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka tahansa, myös anonyymit, voi kommentoida - älkää ujostelko vaan kirjoittakaa ajatuksenne teksteistä! :)
Kritiikkiä saa antaa, mutta epäasialliset kommentit poistan. Muistakaa siis käyttäytyä fiksusti!